Jatkuvan valon käyttö osana monimutkaisempaa valaisua

Vahvan tunnelman luominen on minulle yksi tärkeimmistä asioista valokuvauksessa. Omassa tekemisessäni lähestyn tunnelman luomista usein valaisun kautta. Ennen kuvauksia pohdin usein juuri valaisuun liittyviä kysymyksiä. Millainen valo voisi parhaiten tukea kuvan tarinaa? Mitä haluan valolla saavuttaa ja sanoa?

Tässä artikkelissa ja yllä olevalla videolla palaan yhteen minun vanhempaan mainosprojektiin, sillä koen että tässä kuvasarjassa on edelleen vahva tunnelma ja valaisu, josta tykkään. Käyn läpi lopullisen kuvan valaisua ja pohdin miksi päädyimme tekemiimme ratkaisuihin kuvauksissa

Millaista kuvaa haluttiin lähteä tekemään?

Kuva itsessään on toteutettu Granite Devices nimiselle yritykselle, joka on Tamperelainen esports teknologiaan erikoistunut firma. He valmistavat muun muassa moottoriohjausteknologiaa vakaville harrastajille sekä ammattiurheilijoiden autosimulaattorilaitteistoja.

Projektin tavoitteena oli tehdä heille vahvat brändikuvat, joissa heidän kehittelemä tuote olisi mukana. Tunnelman puolesta halusimme tehdä kuvasarjan, joka olisi tummanpuhuva ja tyylitelty. Kuvasarjan päähenkilönä toimii mysteerinen pelaaja, joka on tekemisissä pelimaailman kanssa tehdasmaisessa ympäristössä.

Kameran asetukset jatkuvan valon kanssa

Kyseinen kuva on otettu suurimmaksi osaksi jatkuvaa valoa hyödyntäen, joka myös selvästi näkyy kameran asetuksissa. Jatkuvat valot ovat tehoiltaan paljon perinteisiä studiosalamoita heikompia, joka usein tarkoittaa että kameran asetuksia joutuu nostamaan.

Modernit järjestelmäkamerat kestävät kuitenkin entistä paremmin korkeita ISO-arvoja, joka helpottaa jatkuvalla valolla kuvaamista. Tätä mainoskuvaa varten käytin seuraavia kameran asetuksia:

  • ISO-arvo: 1600
  • Aukko: f/4.0
  • Suljinaika: 1/100

Objektiivin puolesta käytin Sigman 35mm f/1.4 Art -sarjan objektiivia.

Ikkunan valo piirtää ilmassa olevan usvan ja antaa selkeän valokeilan kuvan pääkohteelle. Kuva: Atte Tanner

Ikkunan valo antaa vahvan tunnelman

Monimutkaisempaa valaisua on hyvä lähteä rakentamaan yksi valo kerrallaan. Näin on helpompi hahmottaa mitä yksittäiset valot tekevät ja pitää paletti selkeänä. Vastaavanlaisesta prosessista olen kirjoittanut tuotekuvien valaisun yhteydessä mikäli se puoli kiinnostaa: Tuotekuvan valaisu kahdellä käsisalamalla.

Tämän mainoskuvan tunnelman kannalta ulkoa sisään tuleva valo on mielestäni yksi oleellisimpia, joten aloitetaan valaisun purkaminen tämän valon kautta. Ulkoa sisäänpäin tuleva valo on luonteeltaan melko lujaa ja pistemäistä. Tämän tarkoituksena oli imitoida normaalia auringonvaloa.

Tämä ikkunasta sisään tuleva valo piirtää huoneessa olevan usvan ja antaa selkeän valokeilan kuvan pääkohteelle. Kuvassa käytetyistä valoista tämä ikkunasta sisään tuleva lisävalo on ainoa joka on väriltään neutraalia. Kun käyttää kuvassa paljon värivaloja, niin on mielestäni hyvä ainakin harkita puhtaan valon osittaista käyttämistä. Tämä tuo kuvan väripalettiin realismia.

Lisäksi koen, että pelkällä värivalolla toteutettu kuva voi helposti tuntua tukkoiselta, mikäli mikään valonlähde ei ole neutraalin värinen.

Hyvä syvyysvaikutelma muodostuu useiden kerroksien myötä. Kuva: Atte Tanner

Mistä hyvä syvyysvaikutelma syntyy?

Yksi syy miksi pidän lopullisesta kuvasta niin paljon on sen vahva syvyysvaikutelma. Tämä syvyysvaikutelma muodostuu mielestäni kuvasta löytyvien monien eri kerroksien myötä. On tumma etuala, märkä lattia, itse kohde, hallin yksityiskohdat, savu ja takaseinä.

Valaisulla on ratkaiseva rooli näiden eri tasojen erottumisessa ja visuaalisessa rytmissä. Ulkoa sisään tulevan valon lisäksi meillä oli kattoon ripustettuna lisää valoja. Näillä oli kaksi päällimäistä käyttötarkoitusta. Ensinnäkin yksi rivistö Asteran rgb-putkivaloja antaa kuvan takaosasa olevan sinisen hehkun.

Tämä sininen hehku pirtää yksityiskohtia ilmassa roikkuvaan muoviverhoon, joka mielestäni antaa hyvän taustan kuvan keskivaiheille ja kohteen taakse. Lisäksi nämä nostavat takaseinän tasoja ja pitävät huolen, ettei kuvan tausta jää mustaksi. Sininen alue muodostaa myös hyvän neliömäisen taustan, joka ryhdistää kuvan sommittelua ja vie kuvan katsojan huomion haluttuihin kohtiin.

Katosta roikkuvat led-putkivalot toimivat kuvan päävalona. Kuva: Atte Tanner

Värivalojen käyttäminen

Toinen kattoon ripustettu setti Asteran rgb-putkivaloja antaa ylhäältä alaspäin näkyvän lämpimän valon ja toimii tietyllä tavalla kuvan päävalona. Tämä likaisen keltainen sävy antaa mielestäni kuvalle vaaran tuntua ja vahvistaa kuvaspaikan tunnelmaa. Lisäksi keltainen sävy sopii hyvin pariksi kylmempien yksityiskohtien kanssa.

Värivalojen kanssa kuvatessa on mukava käyttää jatkuvia valoja, sillä silloin on helpompi paljain silmin nähdä miltä väriyhdistelmät näyttävät. Asteran led-putkia vastaava setti on esimerkiksi Nanliten eri vaihtoehdot.

Valoputket osana rekvisiittaa

Kuvan valaisun viimeistelee kaksi putkivaloa, jotka asettelimme osaksi pelaajan rigiä. Nämä näkyvissä olevat valot toimivat näin osana lavastusta ja korostavat mainostettavat tuotteet teknisiä ominaisuuksia.

Mielestäni alhaalta ylöspäin valaiseminen on ylipäänsä liian vähän käytetty tekniikka. Tässä tapauksessa tämä alhaalta tuleva valo antaa hyvää muotoa ja hehkua pelaajan jalkoihin.

Kevyt täytevalo salamasta

Viimeinen valo, jota kuvan valaisuun käytin oli perinteinen keikkasalama yhdessä keskikokoisen octan kanssa. Tämä valo oli suunnattu osumaan kuvan keskelle kameran takaa ja toimi näin perinteisenä täytevalona.

Tässä tapauksessa halusin täytevalolla varmistaa, että kuvan kaikista tummimmat yksityiskohdat erottuisivat paremmin. Etenkin pelaajan vaatteet hyötyivät tästä täytevalosta.

Kuvasarjan lopulliset kuvat

Valokuvaajaksi vuodessa -koulutusohjelma

Valokuvaajaksi vuodessa on Kamerakoulun kehittämä koulutusohjelma, jonka avulla voit edetä valokuvauksen aloittelijasta aina vakavaksi harrastajaksi ja kohti ammattimaista toimintaa.

Ajankohta: Tammikuu 2024
Hinta: 389 €

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *