Tuotekuvan valaisu kahdella käsisalamalla

Valaisun opettelu erilaisten tuotekuvien kautta on mielestäni loistavaa harjoittelua. Tuotekuvauksessa pääsee tosissaan keskittymään valaisun rakentamiseen ja valon tarkkaan suuntaamiseen.

Meidän salamakurssin aikaisemmissa osissa on ollut paljon puhetta potrettikuvien valaisusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että potrettikuvauksessa meidän keskittyminen menee helposti mallinohjaukseen ja muuhun sosiaaliseen, jolloin on vaarana, että valaisun hienosäätö jää taustalle ja pahimassa tapauksessa unohtuu kokonaan.

Yksittäistä tuotekuvaa voi hieroa toista tuntia, kun kohteelta ei lopu kärsivällisyys ja voimme kokeilla erilaisia valaisuja rauhassa. Tässä artikkelissa käyn läpi tuotekuvan valaisua käsisalamoiden avulla ja samalla annan vinkkejä kuinka tuotekuvausta kannattaa mielestäni lähestyä.

Linkit ovat affiliate-linkkejä, eli jos käytät niitä ja ostat jotain, Kamerakoulu.fi saa pienen komission. Sinulle ei synny tästä mitään ylimääräisiä kustannuksia ja samalla autat Kamerakoulun toimintaa.

Artikkelin sisällysluettelo

Valaisu kannattaa rakentaa valo kerrallaan
Rakenna ja valaise vuorotellen
Päävalon asettelu
Heijastimen käyttö
Valon hienosäätö
Kalusto
Valon rajaaminen
Kuvaustehtävä: Pullokuva

Valaisu kannattaa rakentaa valo kerrallaan

Monimutkaisempi useamman valon setti kannattaa mielestäni rakentaa yksi valo kerrallaan. Tällä tavoin ymmärtää ja näkee mielestäni paremmin mikä valo kuvassa vaikuttaa mihinkin ja paletti pysyy selkeämpänä. Ei siis kannata ruveta välkyttämään kolmea salamaa kerralla ja toivoa parasta.

Tämän lisäksi monimutkaisempaa valaisua kannattaa mielestäni lähestyä ajatuksella, jossa yhdellä valolla on yksi selkeä tarkoitus. Tämä voisi tuotekuvauksen kohdalla tarkoittaa tilannetta, jossa lisävalon tarkoitus on esimerkiksi yksi seuraavista:

• Tuoda lisää hehkua etikettiin
• Erottaa tuote taustasta
• Nostaa varjopuolta pykälän vaaleammaksi

Yksittäisellä valolla ei kannatta tuotekuvauksessa yrittää korjata liian montaa ongelmaa yhdellä kertaa. Tämän sijaan tuotekuvan on usein pienien muutoksien ja hienovaraisten kapeiden valopisaroiden lisäämistä.

Rakenna ja valaise vuorotellen

Tuotekuvauksessa kannattaa oman kokemukseni mukaan vuorotella rakentamisen ja valaisun välillä. Näissä esimerkkikuvauksissa rakensin esimerkiksi alkuun asetelman pikaisesti sinne päin.

Tämän jälkeen otin ensimmäisiä askeleita valaisussa ja rupesin hakemaan kuvan tunnelmaa. Ensimmäisten valotestien jälkeen on loogista palata asetelman paranteluun ja näin työstää valaisua ja rakennelmaa osissa.

tuotekuva, tuotekuvaus, valaisu
Erilaisten tuotekuvien toteuttaminen on loistavaa valaisun harjoittelua. Tämä kuva on toteutettu kahdella käsisalamalla ja heijastimella. Kuva: Atte Tanner

Päävalon huolellinen asettelu

Tuotekuvauksessa kannattaa olla huolellinen päävalon asettelussa. Päävalon suunta määrittelee pitkälti kuvan tunnelman, jonka takia sen hienosäätöön voi hyvin käyttää pidemmänkin tovin.

Jos teemme päävalon asettelun huolimattomasti joudumme myöhemmin turhaan tekemään erilaisia korjausliikkeitä muilla lisävaloilla. Tuotekuvauksessa huolellisuus säästää aikaa ja vaivaa.

Etenkin lasi ja metalli ovat tuotekuvauksen näkökulmasta herkkiä materiaaleja, jotka vaativat erityistä huolellisuutta ja taitoa valaisussa. Valon pienikin kääntö vaikuttaa ratkaisevasti millainen tunnelma ja kiilto kohteen pintaan muodostuu. Tämän takia erilaiset lasiesineet ovat myös hyviä harjoittelukohteita valaisua ajatellen.

Tutustu myös: Tuotekuvaus tehty helpoksi – kattava opas myyviin tuotekuviin

Aloitin esimerkkikuvaukset hakemalla päävalolle sopivan kulmaa. Päävaloksi valitsin pienen *tasovalon, jonka sisällä oli tavallinen *käsisalama. Päävalon asettelin pullon oikealle puolelle ja yläpuolelle melko jyrkkään kulmaan. Tehojen puolesta päävalossa oli tehot 1/2. Tarkempi selostus päävalon vaikutuksesta ja suuntaamisesta löytyy yllä olevalta videolta.

Huolellisen päävalon asettelun jälkeen tarkastelen aina tilannetta ja etsin ongelmalliset kohdat, joiden valaisua haluan parantaa. Tässä tapauksessa pullon ja kuvan oikea reuna kaipasi lisää valoa ja muotoa. Lisäksi halusin lisätä pullon yläosaan lisää kiiltoa ja hehkua.

Heijastimen käyttö tuotekuvauksessa

Seuraava askel valaisun parantamiseen oli *heijastimen tuominen päävalon vastakkaiselle puolelle. Ennen kuin lisää kuvaan uuden valon, niin kannattaa miettiä voisiko saman hoitaa pelkällä heijastimella.

Heijastimen käyttö on usein hyvin nopea ja helppo keino korvata kokonainen lisävalo. Lisäksi heijastimen tuottama valo on hellävaraista ja istuu usein kuvan valaisun ilman sen suurempaa hienosäätöä.

Esimerkkikuvan valaisu toteuttiin yhdellä tasovalolla, heijastimella ja snootilla.

Pidä hienosäätö mielessä, mutta älä jää jumiin

Taitava tuotekuvaus vaatii tarkkaa silmää, joka huomaa kuvan pienimmät yksityiskohdat. Tämä silmän harjaantuminen vie aikaa ja on taito itsessään.

Seuraava vinkkini tuotekuvaukseen onkin “pidä yksityiskohdat ja hienosäätö mielessä, mutta älä jää niihin jumiin kuvausten alussa”. Eli ei kannata aloittaa valaisua ja rakentamista liian herkästi alusta, mikäli kohteessa on ensimmäisten valotestien jälkeen ikävä kiilto tai kuvan tunnelma ei vastaa mielikuvaamme.

Pyri alkuun keskittymään kuvan kokonaisilmeeseen ja jätä hienosäätöjen tekeminen loppupuolelle.

Valaisun hienosäätö tuotekuvauksessa

Kuvausten loppupuolella pullon yläosa rupesi omaan silmääni näyttämään turhan lattealta, joten halusin valolla lisätä pulloon pientä hehkua. Olin tyytyväinen kuvan yleisilmeeseen, joten tämän uuden valon tuli olla hyvin kapea.

Tätä varten rullasin mustasta pahvista itselleni snootin, joka on siis kartion muotoinen valonmuokkain, jonka ideana on rajata valo kapealle alueelle. Salaman tehojen puolesta asetin käsisalamaan tehot 1/64, eli huomattavasti vähemmän kuin päävalon 1/2 tehot. Valon suuntasin osumaan pulloon takaapäin, kuten yllä oleva valokaavio näyttää. Tämä lisävalo hehkutti pullon yläosaa toivotulla tavalla ja antoi juomalle raikkaan olemuksen.

Valaisun hienosäätö tuotekuvauksessa tuntuu välillä olevan sitä, että hienovaraisesti lisätään pisara valoa sinne tänne, kunnes ollaan tyytyväisiä kokonaisuuteen.

Esimerkkikuvassa käytetty kalusto

Kamera: *Canon 5D Mark III
Objektiivi: *Canon 100mm f/2.8
Salama: *Godox V1
Radiolähetin: *Godox XPro
Valonmuokkaimet: *Godox 60 x 60 cm softbox & *heijastin
Muuta: *Super clamp ja *Magic arm (taustojen pystytys, rekvisiitan ripustus ja heijastimen pidike)

Kuvausten loppupuolella halusin rajata osan taustaan osuvasta valosta pois, jotta kuvan huomio olisi tuotteessa.

Valon rajaaminen ja negatiivinen filli

Tähän mennessä olemme puhuneet pelkästään valon lisäämisestä, mutta yhtä tärkeää voi olla valon vähentäminen ja rajaaminen. Valokuvauksessa puhutaan niin sanotusta negatiivisesta fillistä, joka tarkoittaa heijastamisen vastakohtaa. Negatiivisessä fillissä tuodaan mustaa pintaa kuvan ulkopuolelle.

Tämän tarkoituksena on estää valon epätoivottu kimpoilu ja kasvattaa kuvan kontrastia syventämällä varjoja.

Tuotekuvauksessa negatiivistä filliä voidaan käyttää kun halutaan esimerkiksi kasvattaa kontrastia tuotteen reunoilla ja saada tuotteen reunaan hento musta piirto. Tämä tekniikka voi esimerkiksi nostaa vaalean tuotteen paremmin esiin.

Erityisen tärkeää on huomioida negatiivinen filli kun ollaan kuvaamassa esimerkiksi suhteellisen pienessä huoneessa, jossa on vaaleat seinät. Ilman negatiivista filliä tämmöisessä tilassa valo lähtee heijastumaan kaikista pinnoista ja tuloksena voi olla turhan epäkontrastikas kuva.

Mustaa materiaalia, kuten kangasta tai kapalevyä voi myös käyttää valon rajaamiseen. Tässä meidän esimerkissä käytin kuvausten lopussa valon rajaamista, kun halusin vähentää taustaan osuvaa valoa. Asettelin tätä varten *mattamustaa alumiiniwrapia päävalon eteen, jolla sain rajattua osan taustaan osuvasta valosta pois.


Kuvaustehtävä: Pullokuva

Meidän valaisukurssin neljännessä kuvaustehtävässä sinun tulee toteuttaa kuvitteellinen mainoskuva, jossa esiintyy vapaavalintainen pullo. Kiinnitä erityistä huomiota kuvan tarkkaan valaisuun. Taltioi lisäksi kuvan valaisukaavio, esimerkiksi Sylights-sivuston avulla.

Kuvaustehtävän tuloksia, voi halutessaan jakaa kanssamme Instagramissa tunnisteella #kamerakoulu.


Haluatko oppia lisää salamakuvauksesta?

Tämä artikkeli kuuluu osaksi meidän ilmaista valaisukurssia. Opettelemalla valaisun perusteet pystyt hallitsemaan valokuviesi tunnelmaa ja saat käyttöösi enemmän luovia mahdollisuuksia. Valaisukurssi sisältää seuraavat jaksot:

1 ajatus aiheesta “Tuotekuvan valaisu kahdella käsisalamalla”

  1. Paluuviite: Puusepän oppimispäiväkirja: Tuotekuva. - Lista tuotekuvan suunnitteluun.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *