revontulikuva, maisemakuvaus

Maisemakuvaaja Tuukka Luukkonen Kamerakoulun haastattelussa

Kerro lyhyesti itsestäsi?

Olen 21-vuotias savolainen nuori, kuvailen itseäni useammin surffariksi kuin valokuvaajaksi. Opiskelen talvet Jyväskylässä ja kesät teen töitä sekä koulutan että harrastan leija- ja purjelautailua Kalajoella.

Kuvaile millainen tyyli sinulla nykyään on valokuvaajana?

Kuvaan melko realistisia maisemakuvia, olen pyrkinyt kuviini saamaan samanlaista tunnelmaa kuin olisi itse katsomassa samaa maisemaa.

maisemakuva, valokuvaaja, tuukka luukkonen

Mihin viimeaikaiseen kuvaasi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?

Kyllä se on ensimmäinen julkaistu kopterikuva, jossa hyppään laiturin päästä uimaan. Kuvasta oli kova visio jo ennen kopterin saapumista, ja sain sen toisena lennätyspäivänä onnistumaan suunnitellusti. Lisäksi se erottuu kuvavirrastani melkoisesti, se on mukavaa vaihtelua auringonlaskuille.

Sinulla on viime aikoina ollut enemmän kopterikuvia. Millaista tämän opettelu on ollut?

Haastavaa, opettavaista ja todella inspiroivaa. Ilmasta käsin voi ja pitää ajatella kuvauskohdetta täysin erilailla kuin normaalisti, tulee paljon selattua vain satelliittikuvia etsien mielenkiintoisia muotoja.

Itse kuvien suunnittelun lisäksi haasteena on kopterin lennätys, vaikka se onkin äärettömän helppoa uusilla laitteilla, keskittyy siihen alussa niin paljon että kuvan tekninen puoli voi jäädä sivummalle. Tästä hyvänä esimerkkinä edellä mainittu uintikuva tuli tallennettua vain jpg- muodossa, vaikka raakaversiokin olisi ollut tarjolla.

Mikä inspiroi sinua?

Luonto ja luonnossa oleminen. Viihdyn yksin luonnossa todella hyvin, lempihetkiäni on olla yksin yöllä valosaasteettomassa paikassa kuvaamassa ja katsomassa tähtitaivasta.

maisemakuva, valokuvaaja, tuukka luukkonen
kopteri, maisemakuva, ilmakuva
maisemakuva, valokuvaaja, tuukka luukkonen

Kuinka valmistaudut kuvauksiin? Etsitkö kaikki paikat etukäteen?

Nykyisin lähes aina tiedän minkälaisia kuvia haluan kuvata ja etsin tai tiedän paikan jossa tällaista voi toteuttaa. Tämä toisaalta helpottaa kun kuvia voi suunnitella, mutta pitäisi lähteä useamminkin ilman varsinaista päämäärää etsimään paikkoja. Perusvalmisteluiden (akut täyteen ja kortit tyhjäksi) lisäksi en juurikaan valmistaudu, yleensä keitän termarillisen kahvia.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita sinulla on valokuvauksen suhteen?

Opiskelen tällä hetkellä mediatekniikkaa, ja tavoitteena olisi tulevaisuudessa vähintäänkin pystyä käyttämään valokuvausta apuna töissä, tai mahdollisesti tehdä töitä kuvaten.

maisemakuva, valokuvaaja, tuukka luukkonen
maisemakuva, valokuvaaja, tuukka luukkonen

Mikä on itsellesi tärkein varuste kamerarepussasi?

Tällä hetkellä se on Sigma 35mm f/1.4, laadukkain lasi joka minulta löytyy ja jolla tulee kuvattua useimmiten. Se on sopivan laaja monenlaisiin kuviin, ja tarvittaessa laajempaa maisemaa saa panoraamalla.

Linssin valovoimaisuus ja piirto tekevät siitä tärkeimmän ennen Samyangin 14mm f/2.8 linssiä.

Lisää Tuukan kuva löytyy täältä:
Instagram

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *