-
PÄIVÄÄ
-
TUNTIA
-
MINUUTTIA
-
SEKUNTIA
Tuotekuvaus tehty helpoksi -verkkokurssin avajaistarjousta jäljellä
hääkuvaus, hääkuvaaja, häät, hääpotretit, valokuvaaja, kuvaaja, suomalainen, ammattikuvaaja

Kuinka saada kuviin tunnelmaa? Osa (3/3)

Dokumentaarinen valokuvaus on hetkien tallentamista

Kuten valokuvaamisessa yleensä, myös dokumentaarisessa kuvauksessa on kyse sarjasta mahdollisimman hyvin valittuja hetkiä. Koska digitaalikuvaus mahdollistaa kokonaan erilaisen määrän valotuksia filmikuvaukseen verrattuna, on monestakin syystä järkevää ottaa jokaisesta kuvaamastasi tilanteesta 2-3 kuvaa.

Näin saat hieman pelivaraa, jos muuten onnistuneessa kuvassa joltain kuvan keskeiseltä kohteelta on vaikkapa silmät kiinni. Kahdesta kolmeen kuvaa on riittävän hyvä vakuutus, mutta se ei täytä korttiasi liikaa turhilla kuvilla.

häävalokuvaus, hääkuvaus, hääkuvaaja

Miten kuva kannattaa ajoittaa?

Tämän kuvan ajoitus ei ole välttämättä paras mahdollinen, mutta se kertoo samalla juhlapaikan miljööstä ja kellonajasta. On hyvä muistaa että kaikki eivät halua tulla kuvatuksi tupakan kanssa, joten sen suhteen on hyvä olla hienovarainen. Tässä tupakan polttaminen ei mielestäni nouse keskiöön, joten valitsin kuvan myös asiakkaalle.

Miten kuva sitten kannattaa ajoittaa? Tämä onkin kysymys, johon on tuskin olemassa kovin yksiselitteistä vastausta. Erästä varsin tuntematonta kuvaajaa lainaten: “There is nothing in this world that does not have a decisive moment.”

Jokaisesta tilanteesta löytyy pieni ikkuna, jonka aikana kuvaaminen kertoo tilanteesta paremmin, kuin vaikkapa 15 sekuntia myöhemmin.

häävalokuvaus, hääkuvaus, hääkuvaaja

Äskeisen tilanteen voi taltioida myös näin. Mustavalkoisuus tuo tähän hieman enemmän särmää, eikä kuva ole niin kertova miljöön suhteen, mutta kuva tuo hyvää vastapainoa äskeiselle kuvalle.

Näkymätön kamera

Oma näkemykseni dokumentaariseen kuvaukseen liittyen on ajatus näkymättömästä kamerasta. Jos joku kuvan henkilöistä katsoo suoraan kameraan, joudun useimmiten jättämään kuvan väliin jälkikäsittelyvaiheessa.

Mielestäni hyvä kuvassa tiivistyy idea siitä, että kuvassa näkyvään tilanteeseen ei ainakaan merkittävissä määrin vaikuta kuvattavien henkilöiden tietoisuus siitä että heitä kuvataan parhaillaan.

Optimaalisessa tilanteessa kuvattavat eivät oikeasti kiinnitä kuvaamiseen mitään huomiota, jolloin olet onnistunut jo ainakin yhdessä asiassa: toimimaan kuvauspaikalla huomiota herättämättä!

kuva14

Tämä on ehkä hieman epätavanomainen hääkuva. Huomasin yhden vieraista puhuvan puhelimeen, samalla kun tuoleilla istui muita vieraita. Pidin tilanteen autenttisuudesta ja otin ikään kuin varmuuden vuoksi pari ruutua.

Lopuksi

Jos työstät dokumentaarista kuvakokonaisuutta, on hyvä muistaa – olipa kuvaamisen kohteena häät, ristiäiset tai muut vastaavat tilanteet – että kuviesi mahdollinen katselija ei näe mitään muuta kuin sen, mitä päätät kamerallasi näyttää. Et voi siis ajatella, että asiat ilmeytyisivät automaattisesti kuvakennollesi, jos oleskelet niiden lähettyvillä.

Tällaisia asioita voivat olla joskus vaikkapa yleiskuvat, ja toisaalta myös jotkin ehkä itsestäänselvyyksinä pitämäsi yksityiskohdat. Vaikka usein onkin kerronnallisempaa sisällyttää yksityiskohtia muiden kuvien sisään, jotkin yksityiskohdat ansaitsevat ehdottomasti oman kuvansa. Dokumentaarisen kuvauksen hienous onkin siinä, että tilanteet eivät toistu koskaan samanlaisina uudestaan, mutta niiden taltioiminen vaatii hieman ajatustyötä, valppautta ja välillä myös hieman hyvää tuuria.

kuva15

Peilien käyttö kannattaa! Niiden avulla saat usein kuviin helposti hieman yllätyksellisemmän aspektin. Vaikka tässä ajoitus ei olekaan aivan nappisuoritus, niin tämä käynee esimerkistä. Katsoja huomaa kuvassa etualan, sekä kohteen ja osaa yhdistää ne mielessään tilanteeksi.

Lue myös: 

Kuinka saada kuviin tunnelmaa? Osa (2/3)
Kuinka saada kuviin tunnelmaa? Osa (3/3)

Kirjoittajasta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *