Tässä artikkelissa tutustumme mustavalkokuvan tekemiseen Lightroomissa. Käymme läpi parhaat vinkit näyttävän mustavalkokuvan tekemiseen ja annamme inspiraatiota mustavalkokuvien ajattomaan ja rikkaaseen maailmaan.
Millainen on hyvä mustavalkokuva?
Mustavalkokuvat ovat hienovaraista valon ja varjon määrittelyä. Moni saattaa ajatella, että mustavalkokuvan käsittely onnistuu sekunneissa yhtä nappia painamalla. Haluaisin kuitenkin väittää, että mustavalkokuvien käsittelyyn liittyy yhtä paljon tyylikysymyksiä kuin värikuvien käsittelyyn.
Värien puutteen takia mustavalkokuvissa korostuu kuvan sommittelu, tekstuuri ja valon tuntu. Näyttävässä mustavalkokuvassa nämä ovat kaikki täydellisesti kohdillaan.




Erilaiset tyylit mustavalkokuvissa
On hyvä pitää mielessä, että mustavalkokuvissa on lukuisia erilaisia tyylisuuntia, joita ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Mustavalkokuva voi olla ajaton ja herkkä tai äärimmäisen dramaattinen. Lopulta kyse on hyvin pitkälti yksilöllisistä makukysymyksistä.
Filmiaikana erilaisen mustavalkofilmin valinta toi kuvaan tietynlaisen estetiikan. Tänä päivänä monet mustavalkomuunnokset jäljittelevät tietyn filmin tuottamaan fiilistä kontrastin, rakeisuuden ja sävyjen osalta. Osa mustavalkofilttereistä on jopa nimetty klassisten mustavalkofilmien perusteella.
Inspiraatiota mustavalkokuvien maailmaan voi hakea Pekka Keräsen kirjoittamasta artikkelista, jossa hän kokeili yli 40 erilaista filmiä. Tämä antaa hyvän yleiskatsauksen miltä eri mustavalkofilmit näyttävät.


Kuinka mustavalkokuvaa ei kannata käsitellä
Yksinkertaisin tapa poistaa kuvan värit on vähentää värikylläisyys arvoon -100. Tämä ei kuitenkaan ole se keino jota me suosittelemme. Mustavalkokuvan tekeminen värikylläisyyden poistolla johtaa hyvin tasapaksuihin ja tunkkaisiin mustavalkokuviin, joka harvoin on tavoitteena.
Mustavalkomuunnoksesta tulee huomattavasti parempi kun käyttää siihen tarkoitettuja työkaluja, jotka käymme tässä artikkelissa ja yllä olevalla videolla läpi.

Mustavalkoisen profiilin määrittely Lightroomissa
Yksi hyvä keino aloittaa mustavalkomuunnoksen tekeminen Lightroomissa on aluksi mennä profiilin valinta kohtaan. Tämä valikko löytyy Develop -paneelin ensimmäisestä valikosta, eli Basic-säätöjen yläpuolelta.
Lightroomista löytyy valmiiksi reilut kymmenen erilaista mustavalkoprofiilia. Nämä toimivat hyvänä lähtökohtana herkullisen mustavalkokuvan tekemiselle.
Nämä Lightroomin valmiit mustavalkoprofiilit on nimetty B&W 01, B&W 02 ja niin edespäin. Voimme esikatsella näitä viemällä hiiren näiden päälle. Suosittelen etsimään näiden joukosta mustavalkoprofiilin, joka on lähimpänä omaa näkemystäsi kuvan tyylin suhteen.

Profiilin voimakkuus
Mustavalkoprofiilin valinnan jälkeen voimme samassa valikossa voimistaa tai heikentää valittua profiilia. Tämä profiilin hienosäätö onnistuu amount-säätimestä profiilien yläpuolelta.
Mustavalkomuunnoksesta saa rouheamman viemällä tämä säätimen lähemmäksi maksimia, eli lukemaa 200. Jos taas pudotamme tämän matalammalle, niin saamme aikaan herkemmän mustavalkokuvan.
Lightroomin omien mustavalkoprofiilien ja tämän amount-säätimen ansiosta ei nykyään enää tarvitse turvautua ulkopuolisiin presetteihin mustavalkokuvien tekemisen kohdalla.


Mustavalkokuvan hienosäätö B&W-paneelissa
Tärkein kohta mustavalkokuvan hienosäätöön on kuitenkin Lightroomin B&W-paneeli. Eli silloin kuin Lightroomissa muunnamme kuvan mustavalkoiseksi, niin HSL-paneeli vaihtaa nimensä B&W-paneeliksi.
Tässä B&W-paneelissa voimme värikohtaisesti hallita kuinka kuvan mustavalkomuunnos tapahtuu. Paneelista löytyy samat värit, joiden kanssa olemme HSL-tilassa tottuneet työskentelemään.
Eri värejä säätämällä pystymme tässä valikossa päättämään kuinka tummana tai vaaleana tietty väri toistuu mustavalkomuunnoksessa. Yllä olevassa esimerkissä näemme kuinka kuvan sininen taivas muuttuu, kun säädämme sinistä B&W-paneelissa.

Yhteenveto
Toivottavasti tämä artikkeli ja video on avannut mustavalkokuvien rikasta maailmaa ja niiden hienovaraisuuksia. Parhaimmillaan mustavalkokuva tuo paremmin esiin kuvan tarinan ja vie katsojan haluttuun tunnelmaan. Mustavalkokuvat voivat tuntua ajattomilta, joka samalla tuo niihin tiettyä arvokkuutta verrattuna värikuviin.
Mikäli haluaa kunnolla päästä sisään mustavalkokuvien maailmaan, niin suosittelen tutustumaan sen alan klassikoihin valokuvahistorian kautta. Tässä on muutama valokuvakirja mustavalkokuvauksen legendoilta, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua:
- Ansel Adams: 400 Photographs
- Richard Avedon: Photographs 1946-2004
- Diane Arbus: An Aperture Monograph
- Sebastião Salgado: Amazônia
- Henri Cartier-Bresson: Le Grand Jeu
Linkit ovat affiliate-linkkejä, eli jos käytät niitä ja ostat jotain, Kamerakoulu.fi saa pienen komission. Sinulle ei synny tästä mitään ylimääräisiä kustannuksia ja samalla autat Kamerakoulun toimintaa.
Haluatko oppia lisää kuvankäsittelyä?
Tämä artikkeli ja video kuuluu osaksi meidän ilmaista Lightroom-verkkokurssia. Kuvankäsittely on oleellinen osa valokuvausta, jonka takia suosittelemme kuvankäsittelyn opettelua varhaisessa vaiheessa. Kuvankäsittelyn hallitseminen herkistää meidän visuaalista silmää ja tuo meidän valokuvaukseen enemmän luovia mahdollisuuksia.