Pehmeä tausta on yliarvostettu (ja tässä on syy)

Syväterävyys on kuvaajan tärkeimpiä päätöksiä 

Puhutaanpa hetki syväterävyyden käytöstä valokuvauksessa. Sopivan syväterävyyden valinta on yksi tärkeimpiä taitoja kuvaajalle. Sen avulla päätämme mikä kuvassa nousee esiin, mikä jää taka-alalle – ja kuinka paljon annamme tilaa katsojan omalle tulkinnalle.

Paperilla homma näyttää petollisen helpolta, mutta todellisuudessa syväterävyyden valintaan liittyy paljon hienovaraisuuksia. Tässä artikkelissa kerron, mikä erottaa ammattilaisen harrastelijasta, kun valitaan syväterävyyttä.

Mitä syväterävyys tarkoittaa?

Syväterävyys voi valokuvauksessa olla hyvin kapea tai pitkä.

Kapeassa syväterävyydessä vain pieni osa kuvasta on terävää. Esimerkiksi henkilökuvassa terävänä voi olla pelkästään kohteen kasvot ja muu kuva-ala on pehmeää. Laajassa syväterävyydessä puolestaan sekä etuala että tausta ovat teräviä samaan aikaan. Aukko vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millainen syväterävyys kuvaan syntyy.

• Pienellä aukolla (esim. f/8 ja siitä pienemmät) saadaan kauttaaltaan terävämpää kuvaa.
• Suurella aukolla (esim. f/1.8) saadaan kapea syväterävyys ja pehmeä tausta.

Lyhyen syväterävyyden houkutus on todellinen

Haluan nostaa esiin sudenkuopan, johon monen kuvaajan on helppoa luiskahtaa: jatkuva kapean syväterävyyden käyttö.

Muistan oman valokuvauspolkuni alusta ajan, jolloin olin juuri hankkinut ensimmäisen lisäobjektiivini – Canonin 50mm f/1.8. Se tuntui avaavan täysin uuden maailman. Kameraa pystyi yhtäkkiä ruuvaamaan arvoihin kuten f/2 ja f/1.8, kun aiemmin olin päässyt vain f/3.5 tai f/4 lukemiin.

Ero syväterävyydessä oli valtava. Uusi objektiivi tuotti bokeh-kuvioita ja niitä pehmeitä taustoja, joita olin ihaillut ammattilaisten kuvissa. Lyhyeen syväterävyyteen onkin erittäin helppo ihastua – ja myös jumiutua. 

On myös täysin luonnollista, että pehmeä tausta tuntuu “oikealta” ratkaisulta, koska se näyttää hyvältä melkein missä tahansa. Jos tausta on ruma, sotkuinen tai visuaalisesti sekava, iso aukko toimii kuin taikatemppu. Juuri siksi se voi olla myös ansa: se antaa nopean palkinnon, mutta pitkällä aikavälillä se ei kehitä kuvaajan silmää eikä rohkaise miettimään taustan roolia syvemmin.

Lue myös: Syväterävyyden hallinta valokuvissa

Miksi iso aukko ei ole aina hyvä valinta

On houkuttelevaa käyttää suurta aukkoa jatkuvasti, koska sillä saa aikaan nopeasti “ammattimaisen” näköistä jälkeä. Kevyt pehmennys korostaa kohdetta kauniisti, epäsiistikin tausta näyttää nätimmältä ja pehmeällä taustalla saadaan katsetta ohjattua kohteeseen tehokkaasti.

Kehotan kuitenkin miettimään asiaa tästä kulmasta:  Miksi käyttää aikaa ja vaivaa siihen, että matkustaa kuvaamaan kauniiseen ympäristöön tai tekee hienoja lavasteita, jos aikoo kuitenkin pehmentää taustan täysin tunnistamattomaksi? 

Pehmeällä taustalla on paikkansa, mutta jos käytät sitä joka tilanteessa, kuvista tulee nopeasti toisiaan toistavia ja ennustettavia. Katsoja ei saa tilaa tutkiskelulle, vaan kuvaan tulee ikään kuin putkinäköinen fiilis. Tietyissä tilanteissa kapea syväterävyys voi tuntua jopa ahdistavalta: haluttaisiin nähdä enemmän, mutta kaikki muu paitsi kohde katoaa. Tarkempi esimerkki tästä löytyy artikkelin alussa olevalta videolta.

Tausta voi tuoda valokuvaan lisäarvoa 

Tämä on yksi tärkeimmistä syväterävyyteen liittyvistä kysymyksistä, jonka kuvaaja voi itseltään kysyä: antaako tausta kuvaan jotakin tarinallista tai visuaalista lisäarvoa? 

Jos tausta on aidosti lähinnä häiritsevä, on kuvaajalla vahva syy harkita pykälää kapeampaa syväterävyyttä. Mutta jos tausta tukee tarinaa tai luo tunnelmaa, sen piilottaminen pehmeäksi massaksi syö kuvalta sisältöä ja voimaa. 

Kannattaakin ruveta kiinnittämään enemmän huomiota kuvien taustoihin. Moni hieno kuva on upea juuri siksi, että kuvaaja on aktiivisesti etsinyt ympäristöä, joka tuo kuvaan jotakin lisää — kuten vaikkapa  linjoja, värejä, tekstuuria tai tunnelmaa. 

Moni kuvaaja hyötyisi siitä, että panostaa parempiin taustoihin sen sijaan, että piilottaa kaiken pehmennyksellä.

Syväterävyys on myös tyylikysymys

Vaikka tässä hieman kritisoinkin jatkuvaa pehmentämistä, on samalla kuitenkin todettava, että myös tätä asiaa voi ajatella tyylikysymyksenä. Kenties jonkun kuvaajan kädenjälkeen sopii pehmeämpi ote, kun taas toiset haluavat tehdä enemmän läpiteräviä ja informatiivisempia kuvia.

Omassa potrettikuvauksessani pyrin tällä hetkellä käyttämään mielenkiintoisia ympäristöjä, ne ovat minulle tärkeä osa kuvan tunnelmaa ja tarinaa. Siksi kuvaan usein aukoilla f/4–5.6, jolloin ympäristö näkyy ja sillä on oma roolinsa.

Miten kokemus muokkaa syväterävyyden hahmotusta

Syväterävyyden luontainen hahmottaminen syntyy vain ja ainoastaan pitkän kokemuksen kautta. Todella kokeneet kuvaajat osaavat arvioida jo ennen kuvan ottamista, millä aukolla he saavat halutun syväterävyyden: 

“Tässä tilanteessa valitsen aukon f/5.6 jotta saan syväterävyyden riittämään ja molemmat henkilöt pidettyä kuvassa terävinä.”

Aloittelevilla kuvaajilla näkee joskus tilanteita, joissa he ovat hankkineet esimerkiksi 85 mm ‑objektiivin ja kuvaavat innoissaan f/1.8‑aukolla vaikkapa kissakuvia. Ongelmana on, että tarkennus osuu helposti muutaman sentin ohi.

Sitten ihmetellään lopputulosta, joka näyttää epäterävältä ja huonolaatuiselta. Tosiasiassa varsinainen ongelma on liian kapea syväterävyys.

DOF-laskurit apuna hahmottamisessa

Jos syväterävyys tuntuu hankalalta hahmottaa, voikin olla hyvä idea tutustua DOF – laskureihin (DOF = depth of field). Niitä löytyy niin netistä kuin puhelimeen asennettavina sovelluksina. Laskuriin syötetään käytössä oleva kamera, polttoväli, aukko ja etäisyys kohteeseen – ja se kertoo konkreettisesti, montako senttimetriä terävää aluetta syntyy.

Laskuri auttaa ymmärtämään, että esimerkiksi 85 mm f/1.8 ‑yhdistelmällä terävää aluetta voi toden totta olla vain muutama hassu senttimetri. Silloin kissan silmä jää auttamatta sumeaksi, jos tarkennus osuu vahingossa viiksiin. Suurella aukolla kuvattaessa on kriittistä, että tarkennus todella osuu täsmällisesti kohdalleen.

Tarkoituksella valittu syväterävyys

Syväterävyys ei ole vain tekninen asetus, vaan tapa ohjata katsetta, luoda tunnelmaa ja välittää informaatiota. Pehmeää taustaa voi käyttää kauniisti, mutta ympäristön hyödyntäminen tuo kuviin lisää tarinaa ja ulottuvuutta. Ratkaisevaa ei ole aukon koko, vaan ajatus sen takana. Tärkeintä on, että syväterävyys on kuvaajan tietoinen valinta.