Luonto- ja varsinkin lintukuvaajilta kuulee hyvin usein valitusta siitä, että valoa ei ole riittävästi. Erityisesti nopeisiin lentokuviin tarvitaan paljon valoa, sillä lintujen lentopyrähdysten liikkeen pysäyttämiseen tarvitaan erittäin nopea suljinaika, jopa 1/4000 sekuntia.
Kuitenkin sama lintukuvaaja saattaa aamun pehmeiden valojen kadottua todeta, että “alkaa olla liian kova valo, ei voi kuvata enää”. Valoa on siis joko liian vähän, tai seuraavassa hetkessä sitä on liikaa.
Silloin on opeteltava hallitsemaan valoa.
Asetuksien valinta lintukuvauksessa
Jos valoa on liikaa, sitä pitää rajoittaa joillakin keinoilla. Onneksi järjestelmäkamerasta löytyy siihen ratkaisuja. Suljinnopeutta voi huoletta nostaa korkeammaksi tällaisissa tilanteissa, sillä mitä nopeampi suljinnopeus on, sitä terävämpiä kuvia monesti syntyy. Hitaan suljinajan taidekuvat voi säästää pimeämmille päiville, sillä niitä kyllä Suomen talven aikana riittää.
ISO-arvon voi kerrankin laskea sinne ihan pienimmälle mahdolliselle, jolloin jälkikäsittelyssä ei tarvitse murehtia kohinasta. F-arvon, eli kameran aukon kanssa sitten tuleekin harkita, mitä lopulliselta kuvalta haluaa. Jos bokeh-pallot haluaa pitää mukana kuvassa mahdollisimman isoina, niin silloin aukkoa ei kannata pienentää. Toisaalta kirkas aurinko luo esimerkiksi veden pinnalle sädehtiviä kimalteita, joista saa pienellä aukolla taiottua upeita auringontähtiä.
Silhuettien hyödyntäminen lintukuvauksessa
Kun valo on kovaa, kuviin tulee voimakkaampia kontrasteja. Varjossa olevat alueet menevät hyvin tummiksi, kun taas valossa olevat kohteet ovat vaarassa jopa palaa puhki. Tätä voi käyttää hyödyksi tekemällä kuvauskohteista silhuettimaisia kuvia.
Mikä sen upeampaa kuin kauniiksi värjääntynyt taivas, jonka värit vielä korostuvat, kun kuvatessa hieman alivalottaa kuvaa, saaden kuvattua tumman silhuetin linnusta. Asetukset kamerassa pitää siis laittaa vallitsevan valon mukaan siten, että taustan vaaleissakin kohdissa on sävyjä. Näin varjoon jäävät osat kuvasta ovat hyvin tummia.
Piirrä ääriviivat
Valon ollessa kovaa, ja kuvauskohteen jäädessä varjoon, tulee kuitenkin monesti hienot valoääriviivat kuvauskohteen ympärille vastavaloon kuvattaessa. Olisi tärkeää yrittää saada kohde aivan kohtisuoraan linjaan kameran ja auringon väliin, sillä vain siten pystyt saamaan ääriviivan tasaisesti koko linnut ympärille.
Käytännössä luontokuvauksessa mallinohjaus toteutuu vain tuurilla, ja silloinkin ehkä aivan odottamatta. On järkevää harjoitella oikeiden asetusten valintoja etukäteen jonkin liikkumattoman kohteen kanssa. Sitten, kun onni osuu kohdalle, niin kuvilla on suurempi mahdollisuus onnistua. Kova vastavalo ei ole valoista helpoin hallita.
Kylminä aamuina tässä samassa tilanteessa on myös mahdollista saada kuvattua lintujen hengityshuuruja. Resepti on sama kuin ääriviivojen kanssa, ja tässäkin tavoitteessa hengityshuuruille parhain tausta olisi tumma, sillä valon osuessa hengityshuuruihin niistä tulee vaaleita, joka tietysti korostuu parhaiten tummaa taustaa vasten.
Jos raw-kuvassa hengityshuurut jäävät vaimeiksi, mutta tiedät niiden olevan kuvassa, voit kuvankäsittelyssä yrittää saada niitä paremmin esille lisäämällä hengityshuurujen kohtaan clarityä.
Näin saat yksityiskohdat esiin lintukuvissa
Kova valo tuo esiin tekstuuria, ja lintukuvauksessa kovalla valolla onkin erityisen hyvä mahdollisuus tuoda esille lintujen höyhenpukujen yksityiskohtia ja värejä. Siihen tarvitaan kylläkin myötävaloa, joka tulee valokuvaajan takaa, tuoden samalla pyöreyttä kuvauskohteeseen.
Artikkelin metsokuvassa korostuu, miten valo tuo esille myös värejä. Kauempaa katsottuna metso näyttää melko mustalta linnulta, mutta valo tuo värejä ja höyhenten kuvioita esille hienosti.
Myötävalo vai vastavalo
Jos valo on pehmeää, se tekee varjoista hentoja, mutta kovalla valolla varjot ovat hyvin kovia ja dramaattisia. Silloin on vielä tärkeämpää, että valo tulee oikeasta suunnasta. On täysin kuvaajan valinta, haluaako kuvata vastavaloon vai myötävaloon, molemmilla on puolensa.
Myötävalossa kuvatessa itse yritän kuvata kohteen siten, että nokka osoittaa kohti valoa, siten linnun pää tulee esille parhaiten, ja varjot jäävät niskan puolelle. Myötävalo sopii lajikuviin, joissa halutaan tuoda kohde esille oikeaoppisesti.
Vastavalo sopii monenlaisiin taiteellisempiin kuviin, joissa halutaan korostaa vaikkapa linnun siipien muotoja. Vastavalo tulee siipisulkien läpi kauniisti. Myös vesipisarat tulevat upeasti esille voimakkaaseen vastavaloon kuvattaessa.
Kaikelle valolle on paikkansa, ja suosittelenkin käyttämään luonnonvaloa niin monipuolisesti kuin vain mahdollista. Valo määrittää kuvalle tunnelmaa ja tuo kuvaan erityisen hienoja yksityiskohtia.
Mia Surakka on lintukuvaaja ja -kouluttaja, jonka valokuvissa yhdistyy tekninen osaaminen, valon luova käyttö sekä visuaalinen näkemys. Hänen kuviaan on palkittu useissa luontokuvakilpailuissa sekä kotimaassa, että kansainvälisesti.
