Pitkän valotusajan avulla on mahdollista tallentaa valokuvaan jotain mitä silmä ei pysty näyttämään. Tämä näkymättömän paljastaminen ja ajan visualisointi tekee pitkällä valotusajalla kuvaamisesta kiehtovaa.
Pitkän valotusajan käyttäminen on suosittu kuvaustekniikka monissa maisemakuvissa. Varsinkin kohteet, joissa on virtaavaa vettä tai liikkuvia valoja tarjoavat herkullisia mahdollisuuksia taivuttaa aikaa ja näin esittää maisema uudella tavalla. Olet varmaan joskus nähnyt merellisen maisemakuvan, jossa vesi on pehmentynyt silkkiseksi massaksi tai kaupunkikuvan, jossa autojen ajovalot muodostavat pitkiä valoviiruja.
Molemmissa tapauksissa käytössä on pitkä valotusaika. Näiden ottaminen on yllättävän helppoa, kunhan ymmärtää muutaman perusasian ja on kärsivällinen.
Yksittäisen kuvan ottamiseen voi mennä useampia minuutteja, joten tämän tyylinen kuvaaminen vaatii rauhallista mieltä. Yllä oleva opetusvideo käy tarkemmin läpi kyseistä kuvaustekniikkaa.
Mitä pitkä valotusaika tarkoittaa?
Pitkä valotusaika tarkoittaa tekniikkaa, jossa valokuvaa valotetaan useamman sekunnin tai jopa minuuttien ajan. Tämän tarkoituksena on vangita paikallaan olevat kohteet ja antaa liikkuvien kohteiden mennä pehmeäksi massaksi liike-epäterävyyden kautta.

Veden kuvaaminen pitkällä valotusajalla
Pitkän valotusajan avulla on mahdollista esittää virtaava vesi silkkisenä pintana. Tämä kaunis efekti tuo kuvaan rauhallisen pinnan, jota on miellyttävä katsoa.
Herkullisia kohteita pitkällä valotusajalla kuvaamiseen on vesiputoukset, kosket ja myrskyinen meri. Näissä kuvaustilanteissa kannattaa kuitenkin huomioida ettei kosteus ja vesipisarat töhri objektiivia ja näin pilaa kuvaa.
Sopiva valotusaika veden pehmentämiseen riippuu toivotusta efektistä ja veden nopeudesta, mutta hyvä lähtökohta on 1-5 sekuntia.

Valoviirut visualisoivat liikkeen
Erilaiset valonlähteet tarjoavat paljon luovia mahdollisuuksia pitkällä valotusajalla kuvaamiseen. Valotuksen aikana liikkuva valo voi kiinnostavalla tavalla visualisoida liikenteen virtauksia tai muuntaa huvipuistolaitteiden värikkäät valot abstraktiksi taideteokseksi.
Valoviirujen kuvaaminen onnistuu parhaiten hämärällä. Silloin valonlähteet erottuvat maisemasta paremmin ja pääset käsiksi pitkiin valotusaikoihin ilman harmaasuodinta. Pidä myös huoli, että olet itse turvallisessa kohdassa, jos lähdet kuvaamaan liikennettä.

Ihmismassojen pehmentäminen pitkällä valotusajalla
Urbaanissa ympäristössä pitkä valotusaika voi yllättävällä ja jopa koskettavalla tavalla näyttää ajan kulun. Pitkän valotusajan avulla pystyy katukuvauksessa pehmentämään ihmiset yhtenäiseksi massaksi. Yksittäinen paikallaan oleva henkilö erottuu hyvin ja voi toimia kuvassa vahvana tarinana.
Paras tapa harjoitella vastaavia kuvia on yksinkertaisesti mennä vilkkaaseen kadunkulmaan, jossa on paljon ajoneuvoja ja ihmisten vilinää. Toinen toimiva vaihtoehto on erilaiset urheilutapahtumat, joissa on paljon liikettä ja ihmisiä.
Sopiva valotusaika tämänkaltaisiin kuviin riippuu monista tekijöistä, mutta 2-10 sekuntia on hyvä lähtökohta.

Pilvien liikkeen kuvaaminen
Liike-epäterävyyttä on mahdollista tuoda myös hitaammin liikkuviin kohteisiin, kuten pilviin. Tällöin tarvitaan kuitenkin jo huomattavan pitkä valotusaika.
Samalla tämä tarkoittaa, että kuvaan kertyy paljon valoa, joka helposti johtaa kuvan ylivalottumiseen. Tällaisia tilanteita varten tarvitaan tästä syystä usein *voimakas harmaasuodin. Tämän ideana on vähentää valon määrää, eli tämä on sama kuin laittaisi tummat aurinkolasit objektiivin eteen.
Vahvalla harmaasuotimella voi pidentää suljinaikaa jopa useampaan minuuttiin, ilman että kuva palaa puhki.
Tarvittava kalusto pitkiä valotusaikojen varten
Pitkien valotusaikojen käyttö saattaa aloittelijalle kuulostaa kovin tekniseltä ja kalustokeskeiseltä. Tätä se ei kuitenkaan ole, sillä pitkien valotusaikojen käyttö onnistuu käytännössä millä tahansa järjestelmäkameralla ja yksinkertaisella kalustolla.
Jalusta on kaiken perusta
Tukeva jalusta on tärkein työkalu pitkien valotusaikojen kanssa. Jalusta mahdollistaa pitkien suljinaikojen käyttämisen, ilman että kuva tärähtää.
Toki pitkiä valotusaikoja voi yrittää tehdä asettelemalla kameran jonkin tason päälle, mutta kunnollinen jalusta mahdollista kuvan vapaamman sommittelun.
Kaukolaukaisin
Jos olemme kuvaamassa useamman sekunnin valotuksia, niin silloin voi olla hyvä idea hankkia erillinen *kauko- tai *lankalaukaisin. Pitkillä suljinajoilla kameran koskettaminen aiheuttaa helposti ikävää epäterävyyttä. Kameran sulkimen fyysisestä painamisesta pääsee eroon kaukolaukaisimen avulla.
Toinen keino on käyttää kameran ajastinta.
Harmaasuodin mahdollistaa pitkää valotusajat
Harmaasuotimet tuovat joustavuutta pitkillä valotusajoilla kuvaamiseen. Harmaasuotimen avulla on mahdollista vähentää valon määrää ja näin päästä käsiksi uusiin valotusaikoihin, ilman että kuva palaa puhki.
Harmaasuotimen avulla ei tarvitse odottaa hämärään saakkaa, jotta saa otettua sekunteja kestäviä valotuksia, vaan pystymme itse olemaan kontrollissa valon määrästä kuvaushetkellä.
Erilaisia harmaasuotimia löytyy täältä: *Harmaasuotimet

Mitä kameran asetuksia pitkiä valotusaikoja varten kannattaa käyttää?
- Manuaali tai bulb
Pitkillä valotusajoilla kuvaaminen onnistuu parhaiten kameran manuaaliasetuksilla. Tällöin pystyt täysin hallitsemaan kameran asetuksia ja valittua sopivan valotusajan ja aukon yhdistelmän.
Yli 30 sekunnin valotusajat onnistuvat kameran bulb-tilassa.
- Aukko ja ISO-arvo
Pitkiä valotusaikoja varten suosittelen käyttämään pientä aukkoa ja matalaa ISO-arvoa. Näin voimme valotusajalla päästää kameraan mahdollisimman paljon valoa, ilman että kuva palaa puhki.
Monissa tilanteissa ISO 100 ja aukko f/16 on hyvä lähtökohta pitkiä valotusaikoja varten.
- Valotusaika
Valotusaika tulisi valita halutun liike-epäterävyyden mukaan. Tähän vaikuttaa kohteen vauhti ja etäisyys kamerasta. Lähellä kameraa liikkuville kohteille riittää nopeampi aika, kun taas kaukana olevat kohteet vaativat pidempää valotusaikaa.
Hyvä lähtökohta pitkien valotusaikojen kanssa kokeilulle on 1-15 sekuntia.
Haluatko oppia lisää valokuvauksesta?
Tämä artikkeli kuuluu osaksi meidän ilmaista jatkokurssia. Hyvien valokuvien ottaminen vaatii luovaa silmää ja vankkaa perustietoa. Meidän jatkokurssi kattaa nämä molemmat osa-alueet ja opastaa sinut aloittelijalta edistyneeksi harrastajaksi. Meidän jatkokurssi sisältää seuraavat jaksot: