Lightroom Classicin perusteet – kuvankäsittelyn alkeet

Lightroom Classic on vakiinnuttanut paikkansa suosituimpana kuvankäsittelyohjelmana. Suurin osa valokuvauksen harrastajista ja ammattikuvaajista kääntyy Lightroomin puoleen kaikissa kuvankäsittelyyn liittyvissä asioissa. Kuvankäsittelyn alkeiden taitaminen on olennainen osa valokuvauksen opettelua. Etenkin raakakuvien kohdalla kuvankäsittelyn tuomat mahdollisuudet ovat huimat.

Ensisilmäyksellä Lightroom saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta väittäisin että se on yksi helpoimmista kuvankäsittelyohjelmista opetella. Lightroom on kuvankäsittelyohjelmana todella monipuolinen. Lightroomin vahvuuksia on ehdottomasti sen selkeys ja nopeus. 

Mielestäni Lightroomin kattava osaaminen riittää suurimmalla osalle valokuvaajista enemmän kuin hyvin. Tämän artikkelin ja yllä olevan opetusvideon ideana on antaa mahdollisimman laaja yleiskatsaus Lightroomin alkeista. 

Millainen kuvankäsittelyohjelma on Lightroom Classic?

Lightroom Classic -kuvankäsittelyohjelman keskiössä on kolme elementtiä: kuvien järjestely, kuvankäsittely ja monipuoliset tallennusvaihtoehdot. Lightroom on suunniteltu niin, että sillä onnistuu tarvittaessa satojen kuvien käsittely napin painalluksella. 

Miten Lightroomin katalogi toimii?

Lightroomin katalogitiedosto (.lrcat) on tiedosto, joka pitää sisällään kaikki muutokset, joita kuvillesi teet Lightroomin sisällä. Lightroom ei siis koske alkuperäisiin valokuviin, vaan muutokset säilötään ainoastaan tähän katalogitiedostoon. 

Tämän työnkulun ansiosta Lightroomissa työskentely on turvallista, sillä emme tee kuvankäsittelyä suoraan alkuperäisiin tiedostoihin. Kuvankäsittelyssä tätä kutsutaan ei-tehoavaksi käsittelyksi (non-destructive editing). 

Valokuville tehdyt muutokset näkyvät ainoastaan Lightroomissa ja meidän pitää erikseen viedä kuvat ulos Lightroomista (Export), jotta voimme varsinaisesti käyttää kuvia. 

Tämä kaikki tekee Lightroomin katalogitiedostosta äärimmäisen arvokkaan. Kannattaa siis pitää mielessä missä katalogia säilyttää ja ottaa tästä säännöllisiä varmuuskopioita. 

Jos kadottaa tai poistaa Lightroomin katalogitiedoston, niin menettää kaikki kuviin tehdyt käsittelyt ja avainsanat. 

Tältä näyttää Lightroomin Import -ikkuna.

Kuvien tuominen Lightroomiin (Import)

Ennen kuin kuvia voi työstää Lightroomissa, niin kuvat pitää tuoda ohjelman sisälle. Kuvien tuominen onnistuu ylävalikoista kohdasta File > Import Photos and Video tai Import -painikkeesta Library -moduulin sisällä. Lisäksi Lightroomin Import -ikkunan pitäisi automaattisesti pompata esiin kun liitämme muistikortin kiinni tietokoneeseen. 

Tämä työvaihe saattaa tulla yllätyksenä, mikäli ei ole aikaisemmin käyttänyt kuvankäsittelyohjelmaa, joka perustuu vastaavaan katalogijärjestelmään. Kuvien tuonti on onneksi helppoa ja kestää vain hetken. 

Kuvien Import -vaiheen yhteydessä voimme halutessamme lisätä kuviin ennalta määrättyjä asetuksia tai metadata -tietoja. Tämä on yksi keino, jolla voimme huomattavasti nopeuttaa kuvankäsittelyä.

Valokuvien arkistointi

Lightroomissa on lukuisia erilaisia tapoja järjestellä kuvia. Se miten syvälle erilaisiin arkistointimenetelmiin haluaa sukeltaa riippuu täysin omista tarpeistaan. Osalle riittää pelkkä yksinkertainen tähditys, kun taas Lightroomin tehokäyttäjä voi haluta käyttää kaikkea automaattisista kansioista monimutkaisiin avainsanakirjastoihin. 

Kuvien tähdittäminen Lightroomissa

Lightroomissa voi tähdittää kuvia asteikolla 0-5. Tämä on mahdollisesti se yksinkertaisin tapa lähteä karsimaan omia suosikkikuviaan isommasta kuvamassasta. Nopein tapa tähdittää kuvia on käyttää vastaavia numeronäppäimiä. Tähdityksen saa pois painamalla nollaa. 

Tähdittämisen jälkeen voimme pyytää Lightroomia näyttämään meille ainoastaan tiettyä tähditystä vastaavat kuvat. 

Värit

Valokuviin voi tähtien lisäksi Lightroomissa liittää väritägejä. Tämä tapahtuu hiiren kakkospainikkeella kohdasta Set Color Tag. Se miten väritägejä haluaa käyttää on täysin omasta työnkulusta kiinni. 

Itse tykkään merkitä valmiit tiedostot vihreällä väritägillä. Tällä tavalla minun on helppo myöhemmin löytää lopulliset tiedostot Lightroomista. 

Kuvien liputtaminen Lightroomissa (Flagged, Unflagged, Rejected)

Kolmas tapa arvottaa kuvia Lightroomissa on käyttää niin sanottuja Flageja. Vaikka juuri sanoin, että tähdet ovat helpoin tapa arvottaa kuvia, niin kannattaa myös harkita Flagien käyttöä. Nämä saattavat olla nopein tapa käydä kuvia läpi, sillä vaihtoehtoja on käytännössä vain kaksi. 

Lippujen kanssa ajatellaan, että kuva on joko jatkossa tai ei. Tätä kautta ei ole mitään välitapauksia tai tasapainoilua kahden tähdityksen välillä. 

Flagit ovat erityisen käteviä tapauksissa, jossa kuvamäärät on suuria kuten tapahtumakuvauksessa. Flagin lisääminen onnistuu Lightroomissa hiiren kakkospainikkeella kohdasta Set Flag. Tai sitten näillä kolmella pikakomennolla: 

P – Set as Pick 

X – Reject 

U – Remove flag

Avainsanat ja metadata

Valokuviin voi Lightroomissa lisätä avainsanoja ja erilaisia metadata -tietoja. Nämä ovat oleellisia tehokkaan arkistoinnin osalta. Avainsanoja voi Lightroomissa lisätä Library -moduulin Keywording kohdassa. 

Satunnainen kuvaaja pärjää yksinkertaisella systeemillä, kun taas suurempia kuvamääriä tuottavalle kuvapankkikuvaajalle ne voivat olla elinehto. 

Erilaiset arkistointimenetelmät ovat oleellinen osa Lightroomia.

Lightroomin hakuominaisuudet

Kuten nimestä voi päätellä Lightroom Library -moduulia voi ajatella digitaalisena kuvakirjastona. Sulavasti toimivassa kirjastossa löydämme nopeasti tarvitsemamme tiedon erilaisia hakuja ja loogista hierarkiaa hyväksikäyttäen. 

Lightroomin monipuolisten hakuominaisuuksien avulla voi etsiä kuvia kymmenien erilaisten parametrien perusteella. Voimme esimerkiksi hakea kuvia perustuen avainsanoihin, kalustoon, kuvauspaikkaan tai kuvausajankohtaan. 

Hyvä arkistointi on erityisen tärkeää, kun omat kuvamäärät kasvavat. Hyvin järjestetystä arkistosta on nopea etsiä tarvittavat kuvat ja näin helpottaa omaa arkeaan kuvaajana.

Lightroom ei siis todellakaan ole pelkkä kuvankäsittelyohjelma. Nämä erilaiset arkistointikeinot ovat vähintään yhtä oleellinen osa Lightroomia

Lightroomin Develop -paneeli

Varsinainen hauskuus alkaa kun Lightroomissa pääsemme Develop -paneelin puolelle. Kuten nimestä voi päätellä tämä on paikka, jossa kuvien varsinainen kehittäminen, eli kuvankäsittely tapahtuu. 

Develop -paneeli on jaettu yhdeksään yksittäiseen osioon. Näiden sisältä löytyy paljon tehokkaita työkaluja, jotka tekevät Lightroomista sen mitä se parhaimmillaan on. 

Lightroomin Develop -paneeli on suunniteltu, niin että siinä on loogista kulkea ylhäältä alaspäin. Eli kuvankäsittely on monissa tapauksissa parasta aloittaa Basic -paneelista ja siitä jatkaa matkaansa kohti edistyneempiä työkaluja.

Yksittäisen osion muutoksia voi esikatsella ottamalla sen säädöt hetkellisesti pois päältä. Tämä onnistuu pienistä neliöistä, jotka löytyvät kaikkien osioiden alusta. 

Histogrammin käyttö Lightroomissa

Kun siirrymme Develop -paneelin puolelle, niin huomaamme ensimmäisenä oikeassa yläkulmassa olevan histogrammin

Histogrammin avulla voi kuvankäsittelyssä tehdä harkittuja päätöksiä valotuksen korjauksesta. Kun työskentelee Lightroomissa kannattaa pitää silmällä millaisia muutoksia histogrammissa tapahtuu kun tekee eri säätöjä kuvalle. Eniten histogrammista on Lightroomissa hyötyä kun haluaa saada valotuksen tarkasti kohdalleen.

Histogrammin reunoilta löytyy Lightroomissa kaksi kolmiota, joilla voidaan varmistaa ettei kuvassa ole puhkipalaneita huippuvaloja tai tukossa olevia mustia. Pikakomennolla J voi ottaa nämä varoitukset käyttöön nopeasti.

Valokuvan rajaaminen Lightroomissa

Kuvan rajaaminen on monille kuvaajille ensimmäinen askel, jonka he haluavat tehdä kuvankäsittelyssä. Lightroomissa kuvan rajaaminen onnistuu Develop -paneelin yläkulmasta löytyvällä rajaustyökalulla (pikakomento C). 

Työkalun sisällä voi valita uuden kuvasuhteen ja suoristaa kuvan horisonttia. Lightroomin rajaustyökalussa voi parantaa kuvan sommittelua käyttämällä työkalun “crop overlay” vaihtoehtoja. Näiden avulla pystyy esikatselemaan esimerkiksi kultaista leikkausta. 

Lightroomin Basic -paneelissa onnistuu kaikki peruskäsittelyt.

Basic -paneeli

Kuvankäsittelyn alkeiden kannalta Lightroomin Basic -paneeli sisältää kaikki oleellisimmat työkalut. Tämä on se osio, josta kuvankäsittely kannattaa aina aloittaa. Basic -paneelissa pystymme hallitsemaan kuvan valkotasapainoa, valotusta, kontrastia, sävyalaa ja värikylläisyyttä. 

Basic-paneeli vaihtoehdot ovat kaikki hyvin helppokäyttöisiä ja niiden opettelemista varten suosittelenkin suoraan vaan testailemaan yksittäisten säätimien vaikutusta. 

Mikäli tekee johonkin säätimeen muutoksen johon ei ole tyytyväinen, niin on hyvä tietää että säädintä tuplaklikkaamalla voimme palauttaa säädön takaisin nollaan. 

Tämän näköinen käyrä vaalentaa kuvan keskisävyjä.

Curves

Basic -paneelin alapuolelta löytyy Lightroomissa Curves -työkalu. Tämä on tuttu työkalu monista muista kuvankäsittelyohjemista ja kaikki keille käyrien käyttö on tuttua tietävät miten monipuolisesta työkalusta tässä on kyse.

Curves -työkalun avulla pystyy hallitsemaan kuvan valotusta ja tekemään värimäärittelyä. Monipuolisuutensa vuoksi Curves on sellainen työkalu, johon kannattaa mielestäni ehdottomasti tutustua tarkemmin.

Curves -työkalussa voimme tehdä käyrään pisteitä ja lähteä vetämään niitä ylös- tai alaspäin. Se mihin kohtaan teemme pisteen vaikuttaa mihin kohtaan kuvan sävyalaan muutokset kohdistuvat. 

Käyrän vetäminen ylöspäin vaalentaa kuvaa ja alaspäin tummentaa. Kuvan tummat sävyt löytyvät Curves -työkalun vasemmasta laidasta ja vaaleat oikeasta päädystä. Yllä olevan esimerkin näköinen Curves -säätö siis vaalentaa kuvan keskisävyjä. 

Koko sävyalan lisäksi voimme Curves -työkalussa vaikuttaa yksittäisiin värikanaviin. Tätä kautta onnistuu monipuolinen värimäärittely. 

Meidän syvällisempi artikkeli Curves -työkalun käytöstä löytyy täältä. Vaikka tässä käymme läpi käyrien käyttöä Photoshopissa, niin työkalun periaatteet ovat täysin samat Lightroomin puolella. 

HSL on helppokäyttöinen työkalu värien hienosäätöön

Värien hienosäätö on oleellinen osa kuvankäsittelyä, jolla pystytään vahvistamaan kuvan tunnelmaa ja korostamaan haluttuja elementtejä. 

Lightroomin HSL on helppokäyttöinen työkalu värien työstämiseen. HSL -työkalun avulla on kuvankäsittelyssä mahdollista hallita värien sävyjä, värikylläisyyttä ja kirkkautta.

HSL-työkalussa pystymme säätämään yksittäisen värien HSL-arvoja (Hue, saturation, lightness). Värit joita pystymme säätämään on punainen, oranssi, keltainen, vihreä, turkoosi, sininen, violetti ja magenta. Yhdessä nämä värit kattavat koko näkyvän valon spektrin, joten vaihoehtoja värien kanssa leikkimiseen on loputtomasti. 

Meidän perusteellisempi artikkeli ja opetusvideo HSL:n käytöstä löytyy täältä: Esittelyssä Lightroomin HSL

Lightroom käyttää liukuvaa väriympyrää. Mitä kauempana keskipisteestä liikumme sen värikylläisempi väri on kyseessä. 

Color Grading -paneeli

Lightroomin Color Grading on erittäin monipuolinen työkalu valokuvan värimäärittelyyn. Ensisilmäyksellä työkalu saattaa näyttää monimutkaiselta, mutta Color Grading -paneelin käytössä pääsee helposti alkuun, kunhan ymmärtää sen ominaisuudet ja antaa sille mahdollisuuden. 

Color Grading -työkalu perustuu Lightroomissa kokonaan väriympyrään. Lightroom käyttää yllä olevan näköistä liukuvaa väriympyrää, jossa valkoinen on keskellä. Väriympyrän keskellä on piste, jota liikuttamalla pystymme tuomaan kuvaan haluttua väriä. 

Mitä kauempana keskipisteestä liikumme sen värikylläisempi väri on kyseessä. 

Lightroomin Color Grading -työkalussa näitä väriympyröitä on neljä kappaletta, joiden avulla värimuutoksen voi kohdistaa huippuvaloihin, keskisävyihin, varjoihin tai koko kuvaan. 

Kuvan terävöitys ja kohinanpoisto onnistuu Lightroomin Detail -paneelissa.

Kuvan terävöitys Lightroomissa

Valokuvaa voi terävöittää Lightroomin Details -paneelissa tai sitten kuvan Export -vaiheen yhteydessä. Details -paneelissa amount -säädin vaikuttaa terävöityksen määrään. 

Terävöityksen sopiva määrä riippuu käyttötarkoituksesta, lopullisesta kuvakoosta, kamerasta, objektiivista ja omasta mielipiteestä. 

Kohinanpoisto

Lightroomin Details -paneelissa voimme lisäksi poistaa kuvista kohinaa. Tämä tapahtuu Noise Reduction -työkalun avulla. Eli jos olemme kuvanneet korkealla ISO-arvolla, niin voimme kuvankäsittelyssä jossain määrin vähentää häiritsevää kohinaa.

Kohinanpoiston suhteen kannattaa kuitenkin olla varovainen ja kriittisesti arvioida lopputulosta. Liiallinen kohinanpoisto hävittää kuvan yksityiskohdat ja näyttää hassulta. 

Lue myös: Näin toimii Lightroomin uusi tekoälyyn perustuva kohinanpoisto

Automaattiset objektiivinkorjaukset tunnistavat käytössä olleen kameran ja objektiivin.

Lens corrections

Lightroomissa on monia työkaluja, jotka ovat suhteellisen huomaamattomia, mutta jotka helpottavat valokuvaajan arkea ja kuvankäsittelyä merkittävästi. Yksi tällainen työkalu on automaattiset objektiivinkorjaukset, jotka voi Lightroomissa laittaa päälle kohdasta Enable Profile Corrections.

Tämä ominaisuus tunnistaa automaattisesti käytössä olleen objektiivin ja tekee siihen tarkoitetut korjaukset vinjetoinnin ja kuvan vääristymien suhteen. 

Paikalliset säädöt Lightroomissa

Paikallinen säätö (local adjustment) tarkoittaa Lightroomissa kuvankäsittelyä, jossa jokin säätö kohdistetaan tiettyyn kohtaan kuvaa. Paikallisten korjausten avulla voi korostaa kuvasta haluttua kohtaa ja ohjata kuvan katsojan katsetta toivotulla tavalla. 

Paikallisten säätöjen avulla on mahdollista hyödyntää raakakuvan koko potentiaali. Se että voimme tehdä kuvalle paikallisia korjauksia raakakuvamuunnoksen kohdalla tuo meille huimasti säätömahdollisuuksia kuvankäsittelyyn. 

Paikallisten korjausten avulla voi korostaa kuvasta haluttua kohtaa ja ohjata kuvan katsojan katsetta toivotulla tavalla. Lisäksi paikallisilla säädöillä voi muun muassa:

  • Tasapainottaa maisemakuvan taivasta
  • Pelastaa liian tummat varjot
  • Korostaa henkilön kasvoja
  • Korjata valkotasapainoa paikallisesti
Lightroomin Export -ikkunaa käytetään kun kuvia halutaan tallentaa ja viedä ulos Lightroomista.

Kuvan tallentaminen Lightroomista (Export)

Kun olemme tyytyväisiä kuvan käsittelyyn ja haluamme käyttää kuvaa jossain, tulee meidän seuraavaksi tallentaa se ulos Lightroomista, eli exportata. Kuvan tallentaminen onnistuu Lightroomissa painamalla nappia Export tai käyttämällä pikakomentoa Ctrl/Cmd + shift + E.

Tämä valinta avaa meille Export -ikkunan, jossa voimme määritellä missä tiedostomuodossa ja koossa haluamme kuvan viedä ulos Lightroomista. Export -ikkunassa voi lisäksi tallentaa itselleen muistiin usein käyttämiään asetuksia. 

Mistä Lightroomin voi hankkia?

Adobe tarjoaa valokuvauspainotteista Creative Cloud -tilausta kuukausimaksulla. Pakettiin kuuluu Lightroom Classic CC, uusi Lightroom CC, Photoshop CC ja 20 gigatavua pilvitallennustilaa. Tällä hetkellä kyseinen paketti maksaa 12,39 €/kk


Haluatko oppia lisää kuvankäsittelyä?

Tämä artikkeli ja video kuuluu osaksi meidän ilmaista Lightroom-verkkokurssia. Kuvankäsittely on oleellinen osa valokuvausta, jonka takia suosittelemme kuvankäsittelyn opettelua varhaisessa vaiheessa. Kuvankäsittelyn hallitseminen herkistää meidän visuaalista silmää ja tuo meidän valokuvaukseen enemmän luovia mahdollisuuksia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *