Valokuvaaja Vilhelm Sjöström kertoo omat 13 vinkkiään valokuvaajalle kamerakoulun 13-osaisen peruskurssin kunniaksi.
1. Mene ulos kameran kanssa
“Minäkin olisin voinut ottaa tuon kuvan. Totta, mutta kun et ottanut (koska ulkona satoi, oli kylmä ja Idols kiinnosti enemmän kuin kameran ulkoiluttaminen).”

2. Luota histogrammiin, älä näyttöön
Kamerasi näyttö ei kirkkaassa auringonvalossa (eikä yön pimeydessä) anna luotettavaa käsitystä kuvasi valotuksesta. Keskipäivän aikaan erityisesti punainen värikanava vaatii tarkkuutta, sillä pienikin ylivalotus syö kuvasta yksityiskohtia.
Lue myös: Histogrammin ymmärtäminen ja käyttö

3. Älä ajattele loogisesti
“Tavanomaisesti” ajatteleva valokuvaaja ei raahaisi 5 kilogrammaa painavaa superteleä häihin, saati ohjaisi hääparia 60 metrin etäisyydeltä sulhasen rintataskuun piilotetun radiopuhelimen avulla.
Yhdenkään hääparin juhlapäivä ei kuitenkaan ole “tavanomainen”, joten miksi kuvasi siis olisi? Hintaa hirvitteleville tiedoksi ettei tarvitse lyödä kymppitonnia pöytään, riittää että käytät kameraasi/linssiä tavalla johon sitä ei ole suunniteltu.
Erilainen kuva nimittäin on kiinnostavampi kuin ennen nähty.

4. Kierrä heikkoudet, vaali vahvuuksia
Oli kyseessä sitten edullinen kitti-zoom tai valovoimainen kiinteä objektiivi, tärkeintä on tuntea kuvauskalustosi suorituskyky. Täydellä aukolla vinjetoiva ja pehmeä kittilinssi piirtää huipputerävästi heti kun sen pysäyttää pari aukkoa, ja ikimuistoisesta lentomatkasta tallentuu seinälle huipputerävä suurkuvatuloste muistoksi.

5. Sommittele valokuvat käyttötarkoituksen mukaan
Tällaiset sommitelmat vaativat isoa kokoa toimiakseen, sillä tästä nettiversiosta ei erota karhun huomion kiinnittävää hyttystä. Hyvä perussääntö onkin, että mitä pienemmässä koossa kuvaa käytetään, sitä tiukempi rajaus toimii.

6. Ellet osaa, opettele
Kalleinkaan kuvauskalusto tai uusi salama ei tuo toivomiasi lopputuloksia, ellet samalla sijoittanut parikymppiä aiheesta opettavaan kirjaan. Lue, säädä, kokeile ja näe miten se vaikuttaa lopputulokseen.

7. Palvo tuloksia, älä laitteita
Kamerasi tuottaa mielihyvää (tai tuloja) vain silloin, kun sitä käytetään. Jos omistat harvinaisen helmen, älä anna sen pölyttyä hyllyssäsi – siitä on iloa vain olosuhteissa joita varten se on luotu.

8. Salaman moninkertaistaa mahdollisuutesi
Täytesalaman oikea käyttö ei näytä salamakuvalta. Tässä käsivaralta kuvatussa ruudussa käytin runkoon kiinnitettyä salamaa täytevalona jotta Matti Jykylän rubix xpress -teoksen värit toistuisivat oikein.
Sininen tunti taas muuttui sinisemmäksi todellisuutta kylmemmällä valkotasapainolla.

9. Älä ole terävyysorja
Kittilinssi harvemmin täydellä aukolla tekee terävää jälkeä eikä jalustaakaan jaksa aina kantaa mukana. Terävyys ei kuitenkaan ole hyvän kuvan vaatimus kun kohteena on ihmisen iho, ja jalustan sijasta löydät ympäristöstäsi helposti esim. puun jota vasten nojaamalla saat kamerasi riittävän vakaaksi myös pidemmillä suljinajoilla.

10. Auringonlaskut, nähty
Auringonlaskuja kuvataan tuhat kertaa enemmän kuin auringonnousuja, koska harva jaksaa syyskuussa nousta aamuneljältä kuvaamaan kylmänsinisen ilman ja lämpimän valon lyhyttä, mutta kaunista kädenvääntöä.

11. Liiku, eli sommittele
Kamera ei näe maailmaa kuten sinä. Erityisesti laajakulmat vääristävät mittasuhteita – hyödynnä perspektiiviä eduksesi. Laajakulmat ja telet vääristävät perspektiiviä, hyödynnä siis laajakulmien suurentava ja teleobjektiivien liiskaava vaikutus.

12. Suunnittele kuvasi etukäteen
Youtubesta selvitin Grace Jonesin lavakoreografian, mikä paljasti hänen viettävän kaksi ensimmäistä kappaletta lavan taaimmassa ylänurkassa, kaukana laajakulma-zoomien ja 70-200:sten ulottumattomissa.
Kuten diivojen kanssa aina, jos kuvauslupaa edes heruu niin se on voimassa vain avausbiisien ajan. Muiden kuvaajien tuskaillessa linssivalintaansa oma työni oli sinä päivänä pulkassa kolmessakymmenessä sekunnissa.

13. Käytä pistevalotusta
Kamerasi kennon dynamiikka on todennäköisesti laajempi kuin entisaikojen dia- tai negafilmissä, mutta siitä huolimatta koko ruudusta arvon ottava valotusmittari heittää häränpyllyä kun valo on vaikea, jyrkkä tai sekava.
Käytä siis pistevalotusta, kun kuvauskohteesi käsittää paljon vaaleita ja tummia sävyjä.

Kuvien oikeudet: Vilhelm Sjöström
Vilhelm (Ville) Sjöström on 38-vuotias ammattivalokuvaaja ja yrittäjä, joka kolleegansa Ilkka Vuorisen kanssa pyörittää Helsingissä valokuvausstudioa nimeltä Musta & Valkoinen sekä Vuokrakamera.fi kameravuokraamoa. Töissä hän kuvaa tuotteita, taidetta ja hääpareja – vapaalla (jos sitä jää) lähinnä omaa taaperoikäistä tytärtään.