Miten valokuvaus kannattaa aloittaa? [vuoden mittainen suunnitelma]

Monissa urheilulajeissa tehdään tarkkoja harjoitusohjelmia, joiden ideana on kertoa kuinka usein ja mitä harjoitellaan. Rupesin miettimään, että tällaiset tarkat suunnitelmat puuttuvat valokuvauksesta. Tai ainakaan niistä ei puhuta tarpeeksi.

Uusien asioiden opettelu on huomattavasti helpompi, jos meillä on hyvä ja selkeä suunnitelma. Tämän ajatuksen siivittämänä laadin vuoden mittaisen opetussuunnitelman valokuvausta varten. Tämän suunnitelman avulla valokuvauksen aloittelija voi ripeästi edetä vakavaksi harrastajaksi ja siitä eteenpäin. Suunnitelman video löytyy yläpuolelta.

Miten valokuvaus kannattaa aloittaa?

Valokuvauksen aloittamisesta tekee hankalan, se että tietoa ja erilaisia tekniikoita on todella paljon. Aloittelijan voi olla vaikea keskittyä ja yksinkertaisesti tietää mistä kannattaisi aloittaa. Tämän suunnitelman ideana on varmistaa, että valokuvauksen aloittelija keskittyy oleellisimpiin seikkoihin.

Kuukausi 1: Perusteet

Kun ollaan rakentamassa taloa, niin halutaan aloittaa siitä että meillä on vankat perustukset pohjalla. Sama pätee valokuvaukseen. Tämä suunnitelman ensimmäisen kuukauden ideana on opetella valokuvauksen perusteet huolellisesti.

Siskoni, joka ei ole valokuvaaja kysyin minulta hiljattain kiinnostavan kysymyksen, että tarvitseeko valokuvaajan tietää kameran kaikki lukuisat näppäimet ottaakseen hyviä kuvia. Jäin pohtimaan tätä kysymystä ja tulin siihen tulokseen, että alkuun riittää hyvin viiden toiminnon tunteminen. Valokuvauksessa on mielestäni huomattavasti parempi osata pari oleellista juttua perinpohjin, kun se että on vähän hajua kaikesta. Ensimmäisen kuukauden aikana kannattaa huolellisesti opetella miten valokuvan valotus muodostuu, eli tuntea seuraavat seikat:

Aukko

ISO-arvo

Suljinaika

Valotuksen korjaus

Erilaiset valotustilat

Palatakseni siskoni kysymykseen nappien määrästä, niin väitän että kuka tahansa edistyneempi kuvaaja kykenee ottamaan hyviä kuvia millä tahansa kameralla, kunhan osaa vaihtaa näitä arvoja. 

Kaikista tärkeintä on kuvaaminen

Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä, mutta valokuvauksen opettelun kannalta on äärimmäisen tärkeätä kuvata ahkerasti. Kuten valokuvaaja Juha Törmälä totesi haastattelussaan, niin meistä ei tule parempia jalkapalloilijoita pelkästään katsomalla jalkapallo-otteluita tai lukemalla jalkapallokirjoja. 

Tästä samasta syystä kuvaaminen tulee olemaan oleellisessa osassa suunnitelmaa. Monet harrastelijakuvaajat tuntuvat olevat teknisesti melko lahjakkaita ja tietävät kameratekniikan jokaisen nippelitiedon, mutta sitten he eivät juurikaan tuota valmiita kuvia.

Tämän täytyy muuttua, jos haluamme parantua valokuvaajina. 

Mitä tarkoittaa valmis kuva?

Ensimmäisen kuukauden jälkeen sinulla tulee olla 10 valmista kuvaa. Suosittelen tietenkin kuvaamaan tätä enemmän, mutta kuukauden päätteeksi meillä tulisi olla kansio kuukauden kymmenestä parhaasta kuvasta. 

Mitä tarkoitan valmiilla kuvilla? Nämä eivät tietenkään vielä tässä vaiheessa ole mitää mestariotoksia, mutta silti on tärkeätä tehdä kuvavalinnat ja poimia kymmenen kuvaa, joiden takana pystyy seisomaan. Kuvien valitseminen on tärkeää, sillä se pakottaa palaamaan kuviin ja sitä kautta reflektoimaan niissä tehtyihin valintoihin. 

Muuten on riskinä, että kuvat yksinkertaisesti jäävät muistikortille ja unohdamme miettiä mikä niissä onnistui ja missä seikoissa voimme jatkossa parantaa. 

Kuukausi 2: Sommittelu

Toisen kuukauden teemana on vain ja ainoastaan sommittelu. Mielestäni sommitteluun panostaminen on parhaita tapoja kehittyjä valokuvaajana ja sen takia alkuvaiheissa on hyvä käyttää huomattavasti aikaa sen opiskeluun.

Mieti tämän kuukauden aika millä tavalla kamera näkee ympäröivää maailmaa ja mitkä seikat tähän vaikuttavat. Sommittelu on itsessään laaja aihe ja voit itse päättää mitä lähdet tutkimaan sen sisältä. Tässä muutama avainsana, joilla pääset alkuun:

• Kultainen leikkaus

• Keskeissommittelu

• Johdattelevat linjat (leading lines)

• Toisto

• Kehystäminen

• Negatiivinen tila

Tämän kuukauden jälkeen sinulla jälleen olla kymmenen uutta kuvaa. Näissä sinun tulee luonnollisesti keskittyä hyvään sommitteluun. 

Kuukausi 3: Perusteet+

Tässä vaiheessa olemme valmiita ottamaan kaksi uutta teknistä seikkaa meidän osaamiseen. Nämä ovat histogrammin tulkinta ja kameran manuaaliasetuksilla kuvaaminen. Joku voisi sanoa, että manuaaliasetuksilla kuvaaminen tulee aikaisin, mutta tämän ideana on varmistaa, että valokuvauksen perusteet ensimmäiseltä kuukaudelta takuulla ovat kunnossa. 

Se millä valotustilalla kuvaamme tämän jälkeen ei ole mitään merkitystä, mutta haluan silti että manuaaliasetuksilla kuvaaminen luonnistuu tässä kohtaa.

Kuukausi 4: Jatko

Neljännen kuukauden kohdalla tutustumme raakakuviin ja valkotasapainoon. Tietyllä tavalla voisi näyttää, että suunnitelmassa olisi hidas tahti tässä kohtaa. Oppimisen kannalta on kuitenkin parempi ottaa oma aikansa ja oikeasti syvällisemmin ymmärtää nämä valokuvauksen perusteet. Ja voin luvata, että tahti tulee kiristymään.

On helppo huijata itseään ja katsoa videota videon perään ja ajatella, että on sisäistänyt niissä läpikäydyt asiat, kun ne todellisuudessa unohtuvat heti tosipaikan tullen. 

Muista myös tässä kuussa jatkaa valmiiden kuvien tuottamista. 

Kuukausi 5: Kevyt kuvankäsittely

Suunnitelman tässä vaiheessa olemme valmiita opettelemaan kuvankäsittelyn perusteita. Kuvankäsittely on oleellinen osa valokuvasta ja keino herkistää meidän visuaalista silmää. Mielestäni kuvankäsittely ja sitä kautta kuvien tarkka havainnointi opettaa meitä huomaamaan pienempiä sävyeroja ja lukemaan kuvan värejä paremmin. Nämä taidot vahvistavat meidän kuvanlukutaitoa ja tekevät meistä parempia valokuvaajia. 

Kuvankäsittelyn suhteen suosittelen samanlaista lähestymistapaa, kuin mitä meillä aikaisemmin oli valokuvaukseen suhteen. Eli mieluummin pienempi määrä työkaluja, mutta näiden vankka hallinta. 

Alkuun suosittelen opettelemaan kuvankäsittelystä nämä toiminnot:

• Valotuksen korjaus

• Valkotasapainon säätö

• Kontrastin hallinta

• Kuvan sävyalojen hallinta (whites, highlights, shadows, blacks)

• Värikylläisyys

Tässä kuussa saat hieman helpotusta valmiiden kuvien määrässä (5 kpl), sillä tiedän että kuvankäsittelyn opettelu saattaa osasta tuntua hankalalta.

Kuukaudet 6, 7 ja 8: Valmis kuva per päivä

Suunnitelman tässä vaiheessa kuvaustahti kiristyy huomattavasti. Nyt meillä on vankka peruskäsitys valokuvauksen alkeista ja nyt rupeamme kuvaamaan entistä ahkerammin. Seuraavan kolme kuukauden aikana meidän tulee ottaa yksi valmis kuva per päivä. Tässä kohtaa valokuvauksen opettelua toisto ja kuvien määrä on oleellisia

Kirjailija James Clear kertoo tästä havainnollistavan esimerkin Pura rutiinit atomeiksi -kirjassaan. Floridan yliopistossa valokuvauksen professori Jerry Uelsmann jakoi lukukauden uudet opiskelijat kahteen ryhmään. 

Puolet opiskelijoista laitettiin määräryhmään ja toinen puolisko laaturyhmään. Määräryhmän opiskelijat arvioitaisiin lukukauden päätteeksi pelkästään tuotettujen kuvien perusteella. Palauttamalla 100 kuvaa sai kympin arvosanan. Jos palautti 90 kuvaa tuli arvosanaksi ysi, kasin sai 80:llä kuvalla ja niin edespäin. 

Lukukauden päätteeksi laaturyhmän opiskelijat arvioitiin yhden ainoan kuvan perusteella. Tämän tuli olla lähes täydellinen, jotta pystyi saamaan parhaan arvosanan. 

Lukukauden päätteeksi tuli selväksi, että kaikista parhaat kuvat syntyivät määräryhmän sisällä. He olivat viettäneet lukukauden erilaisia tekniikoita ahkerasti kokeillen, joka oli vienyt heidän valokuvataitojaan huomattavasti eteenpäin.

Samaan aikaan laaturyhmän opiskelijat olivat jämähtäneet kehityksessä. Heidän lukukausi oli mennyt täydellistä kuvaa metsästäessä, joka oli lamauttanut heidän tekemisensä ja johtanut valokuvauksen ylianalysointiin. 

Kuukausi 9: Kuvankäsittely ja värit

Ahkeran kuvaamisputken jälkeen otamme hetken happea ja palaamme opettelemaan kuvankäsittelyä. Tämän kuukauden teemana on huolellisesti opetella valokuvan värimäärittelyä. Tässä kohtaa on hyvä opetella paikallisten säätöjen tekeminen, HSL-paneelin käyttö ja erilaisia väriteorioita.

Kuukausi 10: Luova

Tähän mennessä olemme saaneet vapaasti kuvata vähän mitä tahansa. Suunnitelman loppupuolella meidän on aika ruveta tarkemmin miettimään omaa tekemistämme ja syventämään osaamistamme tietyn genren suuntaan. 

Miksi ylipäänsä valokuvaan ja mitä haluan kuvillani välittää?

Tämän kuukauden ideana on hankkia kaksi valokuvausaihesta kirjaa. Tarkoituksena on löytää kaksi kirjaa yksittäisiltä tekijöiltä tai teemoista, jotka kiinnostavat. Tässä kohtaa ideana ei ole opiskella uusia tekniikoita, vaan valita kaksi kirjaa, jotka ovat kokonaisia teoksia. 

Jos esimerkiksi olet erityisen kiinnostunut potrettikuvauksesta, niin voit tutustua Richard Avedonin tuotantoon tai mikäli maisemakuvauks on enempi juttusi, niin Ansel Adamsin kirja voisi olla tämän kuukauden juttu. Dokumentaarisen kuvauksen ystävä voisi tutustua Diane Arbusin tai Martin Parrin tekemiseen.

Kuukauden aikana on ideana syvällisesti tutustua valitsemiensa tekijöiden työhön ja samalla miettiä omaa suhtautumistaan valokuvaukseen. 

Uusien prosessien tutustumisen lisäksi otamme tässä kuussa viisi uutta kuvaa. Tällä kertaa näiden kuvien tulee olla inspiroituneita meidän valitsemista kirjoista.

Kuukausi 11: Visuaalinen päiväkirja

Vuoden mittainen suunnitelma lähenee loppuaan, mutta nämä viimeiset kuukaudet ovat ne joiden aikana todella pureudumme omaan tekemiseemme valokuvaajina. Mielestäni valokuvaajana on äärimmäisen tärkeätä aktiivisesti miettiä mistä inspiroidumme ja pohtia omaa kädenjälkeään. 

Paras keino oman vahvan kädenjäljen löytämisen valokuvaajana on mielestäni visuaalisen päiväkirjan aloittaminen. Tämä tarkoittaa muistivihkoa, johon rupeamme keräämään kaikkea kiinnostavaa visuaalista materiaalia johon törmäämme. Leikkaa ja liimaa tyyliseen tapaan voimme laittaa näitä inspiraatiokuvia samoihin kansiin.

Visuaalinen päiväkirja auttaa löytämään yhteyksiä inspiraatiokuvien välillä ja syventämään omaan ymmärrystään valokuvauksesta. Vapaa yhdistely, sekoittaminen ja kuviin palaaminen vahvistaa omaa ymmärrystämme valokuvauksesta ja omista inspiraationlähteistä. 

Suosittelen mahdollisuuksien mukaan pitämään tätä visuaalista päiväkirjaa fyysisessä muodossa. Tämä tekee siitä konkreettisemman, kuin satunnainen Pinterest-taulu. 

Tässä kohtaa kasvatamme jälleen lopullisten kuvien määrä, eli kuukauden päätteeksi sinulla tulee olla kymmenen valmista kuvaa.

Kuukausi 12: Projekti

Visuaalisen päiväkirjan ja kiinnostavien valokuvakirjojen jälkeen meillä rupeaa toivottavasti olemaan selkeämpi ajatus omista kiinnostuksen kohteista valokuvauksen suhteen. Viimeisen kuukauden ideana on toteuttaa itsenäinen valokuvaprojekti tai kuvasarja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *